Kerhon tulevaisuus

Foorumit Jäsenten keskustelu Yleinen jäsenkeskustelu Kerhon tulevaisuus

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #35805
    Jukka kilpiö
    Osallistuja

      Tuolla Bemaristi ketjussa jo hiukan olikin asiasta alkua. Kerrataanpa lyhyesti kerhomme historiaa, suuriin piirtein miten sen itse muistan.
      Kerhonhan perustivat BMW aktiivit, jotka puuhasivat ainakin barokkienkeleiden parissa. Ylipäätään vanhempien, n 30 vuotta vanhojen parissa. Yksi syy kerhoon saattoi olla, löytää yhteisö, jossa sai jakaa kokemuksia ja saada apua ja kontakteja noiden hienojen klassikoiden korjaamiseen ja ylläpitoon. Kerholehti varmaan palveli tuota samaa asiaa, eli jaettiin tietoa ja saatiin kontakteja. rakennettiin siis yhteisöä. Muuta vaihtoehtoa ei edes ollut.

      90 – luvun lopulla, kun ostin ensimmäisen oman BMW:n (E34), kerhon jäsenmäärä alkoi voimakkaammin nousta. Sain jäsennumeroksi 731, mutta en tiedä paljonko jäseniä oli tuossa vaiheessa. Kerhosta sain tieoa joltakin suullisesti. Tuohon aikaan ainoa sähköinen kanava oli modeemilla käytettävä sfnet, jossa en muista, että olisi ollut BMW- keskustelua.

      Sitten tuli 2000- luku ja alkoi todella tapahtumaan. WWW tietysti aiheutti aluksi sen, että kerhoa oli helppo marrkinoida, saitti vaan pystyyn. Varsinaisen jäsenryntäyksen aiheutti se, että maahantuoja alkoi laittamaan kaikkiin uusiin BMW:hin uusimman Bemaristin ja ohjeet miten liittyä kerhoon.
      Tapahtui paljon muutakin. Tuli keskustelupalstat. Sellainen tuli kerhollemmekin, Se oli avoin vain ja ainoastaan jäsenille. ulkopuoliset eivät edes nähneet mistä siellä keskusteltiin.
      Paljon tapahtui muutakin. Tuli kaikille avoin BTCF ja kymmeniä ellei satoja vastaavia palstoja ympäri maailman. Tuli virtuaalinen BMW- yhteisö, jossa oli varmaan kymmeniä tuhansia BMW- faneja ympäri maailman.
      Ja lisää tapahtui: kerhoon tosiaan liittyin varmaan pari tuhatta uutta jäsentä suhteellisen lyhyenä aikana. Mutta nuo uudet jäsenet olivat henkilöitä, jotka ajoivat todennäköisesti työsuhde BMW:llä (tuolloin tuli uudet CO2 pohjainen autovero ja myös työsuhdeautoetu verotettiin tuon mukaan). BMW:hän olivat tuolloin varsin pienipäästöisiä moniin muihin verrattuna, joten Suomeen tuli todella paljon uusia BMW- kuljettajia. Samalla käynnistyi (ja jatkuu edelleen) käytettyjen BMW:den tuonti. BMW kanta siis lisääntyi tuolloin todella paljon.
      Mutta. nuo uudet jäsenet ihmettelivät tätä ihmeellistä kerhoa, jolla oli lehti, jossa esiteltiin lähinnä vanhojen rotiskojen (tämä ei TODELLAKAAN OLE MINUN mielipide) hitsailua ja niiden ropeltamista. Eli samalla kun ovi kävi sisään, kävi se kovaa vauhtia myös ulos. Myöskään kerhoalennuksella ei ollut mitään merkitystä, koska liisarifirmahan maksoi huollot ja korjaukset.
      Ok, lehteen ruvettiin tekemään enemmän juttuja uusista BMW:stä. Tämä taasen aiheutti sen, että vanhoista kiinnostuneet purnasivat äänekkäästi kerhon uudesta linjasta, erosivat ja perustivat Sharknose Finland:n (jos oikein muistan). Nuoremmat viihtyivät btcf:llä, josta siitäkin tehtiin kerho. Ns liisariautoilijat taasen perustivat bmwforumin, josta siitäkin oltiin tekemässä kerhoa. Ketään aktiivista ei kuitenkaan tainnut olla.
      Myöhemmin BMW Suomelle tuli käsky, että uusien autojen mukana saa toimittaa vain BMW AG:n omaa materiaalia. Näin Bemaristi jätettiin autoista pois.
      Jossakin vaiheessa ehdotettin, että avattaisiin keskustelupalsta kaiikille. Siitä nousi melkoinen myrsky ja uhkailu kerhosta eroamisella. Huvittavaa tuossa oli se, että aktiivisimmat palstaa ylläpitävät (siis kirjoittavat) olisivat avanneet palstan vaikka heti. Muistan tuon siitä, että olin palstan aktiivisin kirjoittaja yhdessä Tuoman Tapanin kanssa. Meidän mielipiteellä ei kuitenkaan ollut merkitystä, vaikka valtaosaa purnaajista ei ollut kirjoittanut tuonne kuin yhden tai pari postausta.
      Taisin olla ykkönen vajaalla parilla tuhannella postauksella.
      Lopulta tuo palsta piti sulkea, koska sen kehittäjä ja ylläpitäjä muutti maasta haastavien työtehäviensä perässä. Tuossakin vaiheessa tuli joukko irtisanomisella uhkailua, ehkä jopa jotkut toteuttivatkin moisen. Tuon palstan ylläpito vaan oli abosluuttisen mahdotonta, koska se oli täysin nollasta kerhollemme koodattu ja ylläpito täysin mahdotonta enää. Samalla, kun siirryttiin uuteen palstaan, se avattiin kaikille. Lopputuleman se valitettavasti on yhtä passivinen kuin edeltäjänsäkin.
      Sanoisin, että ”too late honey”. Btcf, bmwforum ja vastaavat palstat olivat aktiivisudeeltaan aivan eri luokkaa kuin meidän palsta ikinä. No, jälkeen päin on aina hienoa olla jälkiviisas,
      Se, mitä jotkut eivät ehkä tiedä, on se, että nykynuoriso jakaa tietoa jopa enemmän facebook:ssa kuin noilla keskutelupalstoilla. Onhan meilläkin oma FB ryhmä. Sinne taitaa tulla melkein yksi postaus/kuukausi.

      Entäpä kerholehti:
      Aluksi se toisaan palveli tiedon- ja uutisten kanavana. Nythän netti ajaa tuon ohi niin, että raikaa. Onhan se fakta, että esim minun teknisistä artikkeleista monet ovat nettiperua. Olenhan monesti jutuissa sen maininnutkin. Toki olen pyrkinyt kirjoittamaan niihin paljon taustainformaatiota, mitä nettipostauksissa usein ei ole. Se, mitä netissä ei ole, on erilaiset henkilöjutut, ja historiikit. Ne onkin lehdessä ehdottomasti parasta antia, ainakin minusta. Siksi olenkin iloinen, että uusi toimittaja innostui nimenomaan tuosta alueesta ja aloitti tuon alueen. ja heti tärppäsi, kun ehdotin Vaarannasta juttua :)

      Entäpä sitten tulevaisuus. jaa’a. Ei minulla ole mitään reseptiä. Kerhohan on jatkanut nyt suhteellisen samalla tavalla, vaikka maailma muuttuu koko ajan. Tuolla joku takarivin jäsen irvi, että kerho ”ukkoontuu”, Voisi jopa rohkeasti kysyä, että mitäs se haittaa. Keski- ikä nousee koko ajan ja ikäpyramidi Suomesa painottuu vanhempiin, sehän tarkoittaa, että ”ukkoja ja akkoja” on aina vaan enemmän, eikö B)

      Lopuksi: miltä kuulostaisi, jos jotkut perustisi tänään kerhon, joka keskittyisi jakamaan ohjeita ja neuvoja E30, E34 ja E36 mallien parissa harastaville. Niinpä, on maailma aika tavalla erilainen tänään, vaikka yhtä pitkästä aikavälistä puhutaankin.

      Tässä pohdinnan ja keskustelun avausta.

    Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
    • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

    Foorumit Jäsenten keskustelu Yleinen jäsenkeskustelu Kerhon tulevaisuus