Miten driftingistä tuli harrastukseni?

Written by

in

Ville Heinisuo on rakennellut autoja jo 15 vuotta, merkittävän osan siitä ajasta harrastanut driftingiä ja ajanut kilpaakin kansallisella tasolla. Iloksemme hän kertoo meille tässä blogissa taustojaan ja jatkaa sitten seuraavassa osassa tarkemmin drifting-harrastuksen arjesta.

Drifting on laji, jossa yhdistyvät niin tekninen osaaminen, ajotaito kuin vahva intohimo autoihin. Monen kuljettajan tarina alkaa jo lapsuudesta, eikä Villenkään historia poikkea siitä.

Kiinnostus autoihin syttyi kotona, sillä isäni on aina ollut autoihmisiä ja kulki mukanani rata-autoilun huoltojoukoissa. Varhaisista vuosista lähtien autot olivat tärkeä osa arkeani.

Vaikka kiinnostuin autoista jo lapsena, varsinaisen harrasteauton löysin 21-vuotiaana. Talliini päätyi välikoppainen Ford Escort, joka on omistuksessani edelleen. Autojen rakentaminen ja niiden parissa työskentely on ollut tärkeä osa harrastusta, mutta drifting vei lopulta mukanaan ystäväpiirin kautta. Ensimmäinen varsinainen drifting-auto valmistui, kun olin 28-vuotias. BMW E82 135i muuntui ratakäyttöön sopivaksi kilpuriksi.

BMW-merkin pariin löysin tieni jo aiemmin. Ensimmäinen BMW, jonka ratissa ajoin, oli E39 530da. BMW:ssä viehättää erityisesti sen jämäkkä ajotuntuma – ominaisuus, jota moni aktiivinen kuljettaja osaa arvostaa niin maantiellä kuin radallakin. Tulevaisuudessa haluaisin nähdä itseni uuden M-sarjan BMW pohjalta rakennetun drifting-auton ratissa. Harrastuksena autoilu elää jatkuvasti muutoksessa, ja esimerkiksi sähköautojen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata. Niitä nähdään jo ratakäytössä, erityisesti time attack -sarjoissa, ja uskon niiden yleistyvän myös harrasteautoina.

Kuskin tärkein ominaisuus?

Kilpa-autoilussa puhutaan usein siitä, kuinka suuri merkitys kuljettajalla ja kuinka suuri merkitys kalustolla on. Oma näkemykseni on, että hyvä kuljettaja pystyy ajamaan kovaa myös vaatimattomammalla autolla. Toisaalta laadukas ja toimiva kalusto antaa taitavalle kuljettajalle mahdollisuuden hyödyntää koko potentiaalinsa. Lopputulos syntyy näiden kahden tekijän yhteistyöstä.

Jos pitäisi nimetä yksi tärkein ominaisuus nopealle kuljettajalle, sanoisin keskittymiskyky. Radalla tapahtuu monia asioita lyhyessä ajassa ja kuljettajan on pystyttävä käsittelemään suuri määrä tietoa sekä tekemään ratkaisuja nopeasti. Kun keskittyminen on kunnossa, myös suoritus on yleensä tasaisempi.

Esikuvia ja elämyksiä

Esikuvakseni autoilussa nousi edesmennyt Ken Block, jonka vaikutus näkyi paljon kilpailumenestystä laajemmalle. Yrittäjänä ja autourheilijana Block osoitti, että intohimosta voi rakentaa kokonaisen elämäntyön. DC Shoes- ja Hoonigan-brändit sekä näyttävät projektiautot jättivät pysyvän jäljen autoharrastajien kulttuuriin ympäri maailmaa.

Mutta mikä driftingissä lopulta koukuttaa? Vastaus on yksinkertainen: vapauden tunne. Radalla kaikki muu unohtuu, ja keskittyminen kohdistuu vain siihen hetkeen. Erityisesti ensimmäiset kierrokset radalla ja ensimmäinen kilpailulähtö ovat kokemuksia, jotka ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni.

Autoharrastus tarjoaa elämyksiä, haasteita ja uusia ystäviä. Siksi myös autokerhojen järjestämät ratapäivät ovat tärkeässä roolissa – ne madaltavat kynnystä tutustua lajiin ja sen yhteisöllisyyteen. Monelle juuri niistä voi alkaa elinikäinen harrastus. Huom! katso tapahtumakalenterista BMW-kerhon järjestämät ratapäivät.

Parhaita muistojani harrastuksen parista ovat usein useamman päivän tapahtumat ja kilpailumatkat. Hyvässä porukassa matkustaminen, yhteiset onnistumiset ja uusiin ihmisiin tutustuminen tekevät reissuista erityisiä. Autojen ympärille muodostuva yhteisö on yksi tämän harrastuksen suurimmista vahvuuksista.

Haaveita

Jos saisin valita minkä tahansa auton yhden päivän ajokokemukseen, vaihtoehtoja olisi kaksi. Kadulle valitsisin uuden BMW M5:n, sillä olen pitkään haaveillut omistavani sellaisen jonakin päivänä. Radalle puolestaan ottaisin alleni Pro-tason BMW-drifting-auton. Koska ratapäivistä on kertynyt hieman taukoa, päivä tehokkaan ja kilpailukykyisen auton ratissa olisi enemmän kuin tervetullut.

Suosikkiratani Suomessa on Pesämäen rata Honkajoella. Siellä on tullut ajettua eniten, joten rata on muodostunut tutuksi ja tärkeäksi paikaksi. Jokainen rata tarjoaa kuitenkin omat haasteensa ja Suomessa on edelleen useita ratoja, joilla haluaisin päästä ajamaan tulevaisuudessa.

Autoilu ammattina ja harrastuksena

Työurani aikana olen toiminut myös kuljetusyrittäjänä ja kuljettanut suuria koneita lavettiyhdistelmällä ympäri Suomea. Siinä työssä kohtasi monenlaisia tilanteita ja haastavia paikkoja, jotka kehittivät ajotaitoa omalla tavallaan. Vaikka viihdyn rataympäristössä, nautin edelleen kaikenlaisesta ajamisesta.

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita harrastukseeni liittyen kuulen, koskee auton tehoa tai harrastuksen hintaa. Monia kiinnostaa, kuinka paljon drifting-autossa on hevosvoimia tai paljonko kilpaileminen todellisuudessa maksaa. Miten aloittaa harrastus? Näistä lisää seuraavassa osassa.

Kirjoittajat: Ville Heinisuo ja Botne
Kuvat: Jonsuu Photography ja Ville Heinisuon arkisto

Comments

Vastaa