Kokouksen kulku oli minun näkemykseni mukaan normaali.
Rahastonhoitaja esitteli kerhon tilinpäätöksen 2016 ja vuoden 2017 talousarvion. Niistä esitettiin jonkin verran kysymyksiä, mikä on hyvä asia, ja pyrimme rahastonhoitajan kanssa parhaamme mukaan vastaamaan niihin.
Jäsenmaksut päätettiin pitää samoina vuodelle 2018, kuin olivat alkuvuodesta 2017 maksetut vuoden 2017 jäsenmaksut, eli jäsenmaksu 35 euroa, liittymismaksu 5 euroa, perhejäsenen jäsenmaksu 10 euroa ja kannatusjäsenen jäsenmaksu 100 euroa.
Päätettiin valita toiminnantarkastajiksi Timo Viljanen ja Jukka Kilpiö sekä varamiehiksi Torsti Latvio ja Jani Neuvonen.
Hallitus on jo tuossa alla todettukin. Hallituksesta jäivät pois omasta pyynnöstään Timo Lampila (joka lupasi auttaa ratapäivien järjestämisessä vuoden 2017 aikana) ja Raimo Pesonen (joka lupasi jatkaa kerhon arkistonhoitajana). Minusta on hienoa, että Timo ja Raimo ovat vielä mukana panoksellaan kerhomme toiminnassa, vaikka eivät ole enää hallituksessa.
Uusi hallituksen jäsen on Timo Pantsari, joka on it-osaaja, ja hänen vastuullaan hallituksessa ovat it-asiat. Se on alue, jossa hän voi osaamisellaan auttaa kerhoamme Seppo Sutisen ja Henri Kujalan ohella. Anu Kovalainen jatkaa hallituksessa ja toimii edelleen kerhon tiedottajana. Jussi Mikkola jatkaa edelleenkin rahastonhoitajana, mitä arvostan erittäin paljon. Itse hoitelen vpj:n ja sihteerin tehtäviä. Jussi Rinttilälle, joka oli estynyt osallistumasta hallituksen järjestäytymiskokoukseen heti vuosikokouksen jälkeen, räätälöidään sopiva vastuualue hallituksen jäsenenä, kunhan hallitus lähiaikoina pääsee asioihin käsiksi toden teolla.
Tässä tärkeimmät.