Tervetuloa, Vieras
Käyttäjätunnus: Salasana: Muista minut

AIHE:

E39 530dA touring vm. 2002 18.01.2015 11:33 #235

Luodaanpa sitten täytettä uusille sivuille, eli tässä nykyisen käyttöauton tilannekatsaus.

Ostin auton Etelä-Saksasta syksyllä 2012. Saksassa auto oli ollut koko ajan vain alkuperäisessä omistajaperheessä. Ostaessa kilometrejä oli noin 136 000.

Koska tarkoitus oli hankkia ensisijaisesti luotettava ja mukava käyttöauto itselle useammaksi vuodeksi, en tuijottanut ostohetkellä myyntihintaa. Tämä oli muistaakseni Mobilen kolmanneksi kallein E39 530d tuolloin syksyllä 2012. Auto oli ollut myynnissä jo koko edeltävän kesän ilman hinnanlaskua. Myyjä tiesi mitä oli myymässä, eikä hän ollut myymässä pakon edessä. Hullu suomalainen maksoi mitä pyydettiin, vaikka kotimaasta olisi saanut halvemmalla. En kuitenkaan ole katunut hetkeäkään.

Heti syksyllä 2012 asennutin autoon alkuperäisen lämmitysvastuksellisen cold climate-huohottimen ja E60-mallin öljynerottimen. Samalla vaihdettiin kaikki hehkutulpat, molemmat termostaatit ja poistettiin imusarjan läpät. Myös paljon parjatun GM:n valmistaman automaatin öljyt ja suodattimen vaihdatutin Powermaticissa. Laatikko toimii kuin unelma.

Tämän jälkeen onkin vain ajettu ja suoritettu huolto-ohjelman mukaiset huollot joko alkuperäisvaraosin, tai laadukkailla tarvikkeilla. Olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon itse, jotta saisin edes hieman kokemusta dieselauton huoltamisesta, sillä tämä on ensimmäinen dieselini. Jäähdytys- ja jarrunesteiden vaihdot olen suosiolla teettänyt korjaamolla.

Kilometrejä on nyt noin 190 000. Autossa ei ole ollut varsinaisia vikoja lainkaan, paitsi että polttoainekäyttöinen lisälämmitin lopetti toimintansa syksyllä 2013. Nummelan Autorepair hoiti tuon ongelman kuntoon alkuperäisosia käyttäen. Kori on kokonaisuutena hyvässä kunnossa, muttei virheetön. Takaluukussa taitteen kohdalla ja etuovien alakulmien sisäpinnoilla on alkavaa korroosiota. Ne E39:n vakipaikat siis. Tuo on kuitenkin vain kosmeettinen haitta, eikä edes näy ulospäin. Niiden kanssa pystyy elämään.

Alla vielä varustelista. Kaikki varusteet toimivat moitteetta.

Model description 530d
Market Europa
Type DP81
E-Code E39 (2)
Chassis Touring
Steering links
Doors 5
Engine M57D30O0 - 3,00l (142kW)
Drive Heckantrieb
Transmission automatisch
Body color Chiarettorot Metallic (894)
Upholstery Leder Highline/schwarz (V6SW)
Production date 13.06.2002
Assembled in Dingolfing

Code Serienausstattung Standard Equipment
S202A Steptronic Steptronic
S470A Isofix-System Isofix-System
S520A Nebelscheinwerfer Fog lights
S548A Kilometertacho Kilometer-calibrated speedometer
S851A Sprachversion deutsch Language version German

Code Sonderausstattung Optional Equipment
S210A Dynamische-Stabilitäts-Control Dynamic stability control
S216A Servolenkung-Servotronic HYDRO STEERING-SERVOTRONIC
S227A Sportfahrw.+Tieferleg.+Niveaureg. Sport suspension+lowered+ride-height
S235A Anhängerkupplung abnehmbar Towing hitch, detachable
S249A Multifunktion für Lenkrad Multifunction f steering wheel
S261A Seitenairbag für Fondpassagiere Side airbags for rear passengers
S265A Reifen Druck Control (RDC) Tyre pressure control (TPC)
S308A BMW LM Rad Kreuzspeiche 42 BMW light alloy wheel, cross spoke 42
S320A Entfall Modellschriftzug Deleted, model lettering
Code Sonderausstattung Optional Equipment
S386A Dachreling Roof railing
S403A Glasdach elektrisch Glass roof, electrical
S417A Sonnenschutzrollo Tür hinten Roller sun vizor, rear door
S422A Edelholzausführung Muschelahorn Fine wood trim, mussle maple
S423A Fussmatten Velours Floor mats, velours
S428A Warndreieck und Verbandstasche Warning triangle and first aid kit
S430A Innen-/Aussensp. mit Abblendautomatik Interior/outside mirror with auto dip
S456A Komfortsitz mit Memory Comfort seat with memory
S494A Sitzheizung Fahrer/Beifahrer Seat heating driver/passenger
S500A Scheinw.Rein.Anl./Intensivreinig. Headlight wipe/wash/Intensive cleaning
S508A Park Distance Control (PDC) Park Distance Control (PDC)
S521A Regensensor Rain sensor
S522A Xenon-Licht Xenon Light
S534A Klimaautomatik Automatic air conditioning
S536A Standheizung Auxiliary heating
S609A Navigationssystem Professional Navigation system Professional
S612A BMW Assist BMW Assist
S630A Autotelefon mit schnurlosem Hörer Car phone with cordless receiver
S672A CD-Wechsler 6-fach CD changer for 6 CDs
S677A HiFi System Professional DSP HiFi System Professional DSP
S723A Edition Exclusive Exclusive Edition
S785A Blinkleuchten weiss White direction indicator lights
L801A Länderausführung Deutschland National Version Germany
S863A Händlerverzeichnis Europa Retailer Directory Europe
S879A Bordliteratur deutsch On-board vehicle literature German
S915A Entfall Aussenhautkonservierung Delete clear coat
S970A Business-Paket Business Package

Code Serienausstattung Standard Equipment
S220A Niveauregulierung Self-levelling suspension
S431A Innenspiegel automatisch abblendend Interior mirror with automatic-dip
S459A Sitzverstellung elektrisch mit Memory Seat adjuster, electric, with memory

Code Information Information
S473A Armlehne vorne Armrest front
S488A Lordosenstütze Fahrer u. Beifahrer Lumbar support, driver and passenger
S555A Bordcomputer V mit Fernbedienung On-board computer V with remote control
S694A Vorbereitung BMW 6 CD Wechsler Provisions for BMW 6 CD changer



Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring
Liitetiedostot:

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 02.02.2015 15:39 #474

Juuri kun ehdin kehua, että kaikki varusteet toimivat, tuli murheita. Olisi vissiin pitänyt olla hiljaa...

Jotain juttuja muistelen lukeneeni navigaattoriin liittyneistä ongelmista, ovatkohan ne tämänkin takana? Viikonloppuna alkoi seuraavat oireet:

- radio hukkasi muistiin asetetut kanavat
- soitin väitti CD-boksia tyhjäksi (no disc), vaikka levyt olivat sisällä
- muistiin asetetut kanavat löytyivätkin itsekseen virtojen sammuttamisen jälkeen, mutta vain painamalla suoraan paneelin numerolla merkitystä kytkimestä
- muistissa olevia radiokanavat eivät löydy, jos painaa ratin nuoli-kytkimellä "seuraava tai edellinen"
- soitin löysi CD-boksissa olevat levyt uudelleen, kun kelkkaa käytti pois boksista, mutta hukkasi ne uudelleen seuraavan virtojen katkaisun yhteydessä eikä ole löytänyt niitä sen jälkeen (ilmoittaa siis yhä no disc)

Navigaattori toimii. Ongelmat liittyvät siis vain radiokanaviin ja CD-boksiin. Ehdotuksia?
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 07.02.2015 20:29 #518

Vaihtaja hukkaa levyt, niin se on kaput. Toinen vaan ebaystä muutamalla kympillä ja taas toimii. Käyttöohjekirjassa kielletään vaihtajan käyttö pakkasella: This CD changer is designed to provide trouble-free operation within a temperature range extending from 0 OC132 OF to + 60 OC/140 OF. To avoid malfunctions, we therefore recommend that you ensure that the in-car temperatureis within this range before using the CD changer" Lisäksi jossain ohjeessa oli maininta ettei sitä saa jättää yli -24 pakkaseen hetkeksikään. Siitäköhän johtuu, että Suomessa nuo kaikki hajoaa jossain vaiheessa ja Saksasta saa halvalla toimivia...

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.02.2015 16:19 #530

Tuon kylmänherkkyyden tiesinkin. Sinällään jo ihme, että on kestänyt näinkin kauan, 13 vuotta tärinää ja pölyä takakontissa. Edelliseen E39:n ostin ihan purkamosta kotimaasta vanhan vaihtajan. Pitänee varmaan tehdä tähän samoin.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 28.02.2015 21:35 #727

Tänään tuli Hermeksen paketti Saksasta. Sain vihdoin hankituksi puuttuvan puhelimen tilalle luurin Ebaysta. Auto tuli aikoinaan Saksasta ilman puhelinta, eikä auton välittäjä ollut mies paikallaan asian selvittämisessä. Puhelin on Siemens Bit II ja se on uusi, tehtaan paketissa. Enpä tiedä tuleeko tuota koskaan otetuksi käyttöön, mutta kyllästytti katsella sitä tyhjää luurin paikkaa keskikonsolissa. Onhan tämä tietysti sairaus, mutta...
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 28.02.2015 22:30 #730

  • Havis
  • Havis hahmo
  • Poissa
  • BMW Club Finnland jäsen
  • BMW Club Finnland jäsen
  • Jäsen 1999 lähtien
  • Viestejä: 316

...Onhan tämä tietysti sairaus, mutta...

No worries, mate. Oot kuitenkin ihan oikeessa seurassa :)
Käyttö BMWHarraste BMW:t
BMW 523iA -08 (E60 LCI)-
ex BMW 520i -02 (E39 LCI)ex BMW 525 -81 (E12)
ex BMW 523i -96 (E39)ex BMW 2500A -70 (E3)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 07.03.2015 17:26 #798

Eipä mennyt kuten elokuvissa. Netin syövereitä on pengottu pitkin ja poikin ja löydetty kahdenlaisia ohjeita, joilla uusi langaton luuriosa saataisin paritettua itse puhelinyksikön kanssa.

1. Eject box asentoon 1 ja virta-avain POS 1 tasan 15 s. Sitten virta-avain nollaan ja tästä 2 s kulutua eject box asentoon 0, ja taas 2 s kuluttua asentoon 1. Tämä ei toiminut. Löysin useammastakin keskustelusta tämän ohjeen liittyen juurikin Siemens BIT II 630-puhelimeen.

2. Siemens BIT II 640-puhelimeen liittyen, tai ainakin niin luulen, löysin tällaisen ajastuksen. Luuriosaan virrat päälle, eject box asentoon 1 ja virta-avain POS 1 tasan 15 s, sitten avain asentoon nolla 8 s ajaksi, jonka jälkeen eject box asentoon 0 2 s ajaksi ja sitten taas asentoon 1.

Vaihtoehtoa kaksi en ole vielä kokeillut.

Laitoin sim-kortin paikoilleen ja järjestelmä on yhä sitä mieltä, että "insert card". Voisiko kyse olla siitä, että luuriosaa ei ole vielä saatu paritettua puhelinyksikköön, vai sainkohan maanantaikappaleen Saunalahden korttikasasta? Jatketaan harjoituksia.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 07.03.2015 17:42 #799

Jatkan vielä yksinpuhelua sen verran, että tulipa mieleeni nämä muuttuneet taajuudet. Eli nykyisin kun liittymät ovat 3G tai nopeampia, niin eipä taida tuollainen vuosimallin 2002 Siemens toimia 3G-taajuuksilla? Vai toimiiko? Kukas olisi näistä GSM-asioista perillä ja sivistäisi minuakin?
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 07.03.2015 21:51 #804

  • Havis
  • Havis hahmo
  • Poissa
  • BMW Club Finnland jäsen
  • BMW Club Finnland jäsen
  • Jäsen 1999 lähtien
  • Viestejä: 316

Jatkan vielä yksinpuhelua sen verran, että tulipa mieleeni nämä muuttuneet taajuudet. Eli nykyisin kun liittymät ovat 3G tai nopeampia, niin eipä taida tuollainen vuosimallin 2002 Siemens toimia 3G-taajuuksilla? Vai toimiiko? Kukas olisi näistä GSM-asioista perillä ja sivistäisi minuakin?


Tuommosta höpinää löyty naapurifoorumilta.

www.btcf.fi/forum/showthread.php?t=212726
Käyttö BMWHarraste BMW:t
BMW 523iA -08 (E60 LCI)-
ex BMW 520i -02 (E39 LCI)ex BMW 525 -81 (E12)
ex BMW 523i -96 (E39)ex BMW 2500A -70 (E3)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : Havis.

E39 530dA touring vm. 2002 07.03.2015 22:05 #805

Mihin sen kortin laitoit, takakontin korttipaikkaan vai luurin alle? Mulla ainakin toimi normaali saunalahden prepaid takakontin paikassa.

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 11:20 #812

Mihin sen kortin laitoit, takakontin korttipaikkaan vai luurin alle? Mulla ainakin toimi normaali saunalahden prepaid takakontin paikassa.


Laiton luurin alle eject boxiin. Nettiä penkomalla olin jäänyt siihen uskoon, että takakonttiin ei mitään sim-korttia tarvitse laittaa. Tämäkö siis on riippuvaista operaattorista / maasta? Minullakin on juuri Saunalahden ladattava prepaid.

Puhelinyksikkö sijainnee touringissa takana vasemmalla, mutta missä? Minulla on siinä ylhäällä navigaattorin boksi ja alempana CD-vaihtaja, muuta ei näy. Pitää siis purkaa jotain edestä pois, jotta pääsee kokeilemaan sim-korttia jonnekin sinne taakse?
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 11:25 #813


Tuommosta höpinää löyty naapurifoorumilta.

www.btcf.fi/forum/showthread.php?t=212726


Olin kyllä nämä Junkkarin ongelmat lukenut, hänhän kyseli neuvoja aikanaan myös kerhon palstalla. Ymmärsin, ettei saanut koskaan toimimaan.

Mutta kai tuo SA630 Siemens BIT II toimii 3g-taajuuksilla, jos sitä on myyty E60- ja E65-malleihinkin?
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 11:36 #815

  • Havis
  • Havis hahmo
  • Poissa
  • BMW Club Finnland jäsen
  • BMW Club Finnland jäsen
  • Jäsen 1999 lähtien
  • Viestejä: 316

Mutta kai tuo SA630 Siemens BIT II toimii 3g-taajuuksilla, jos sitä on myyty E60- ja E65-malleihinkin?


Ei tuota varmaan pelkästään tuon myyntiaspektin perusteella noin voi päätellä. googlella luulis löytyvän puhelimesta speksejä joista asia saattaa selvitä.
Käyttö BMWHarraste BMW:t
BMW 523iA -08 (E60 LCI)-
ex BMW 520i -02 (E39 LCI)ex BMW 525 -81 (E12)
ex BMW 523i -96 (E39)ex BMW 2500A -70 (E3)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 12:34 #817

Mulla toimi molemmissa paikoissa, mutta paremmin kun laittoi takakontiin. Takakontin kortti paikka on pyöräkotelon päällä. Katsot navi/cd vaihtaja luukusta sisään ylös/eteenpäin niin siellä pitäisi olla. Ei tarvitse purkaa mitään. Kuvakin mulla jossain on, voin kaivella jos ei muuten löydy.

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : Eero.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 14:16 #821

Kuvakin mulla jossain on, voin kaivella jos ei muuten löydy.


Arvostaisin, jos löydät kuvan jostakin katsottavaksi.

Kävin jo hieman pällistelemässä aamulla takakonttia. Navigaattorin etupuolella tosiaan on joku puhelinhässäkkä, mutta en erottanut siitä mitään korttiaukkoa. Minkä kokoisena sim-kortti laitetaan sinne taakse, irrotettuna pienenä vai CC-koossa?
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 15:52 #822

Siellä on se mustalaatikko minne laitetaan se iso kortti.
F26 xDrive20d TwinPower

EX:E60 535DA M-Sport "Individual Moonstone metallic+Merino Platinum+PianoBlack"

-Automaattivaihteisto remontit ammattitaidolla www.siekkinen.net

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 17:39 #824

Joo eihän sitä silmällä nähnytkään kun niin ahdas paikka, siksi työnsin sinne puhelimen ja otin kuvan.

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 08.03.2015 18:59 #827

Eeron kuvan perusteella kortti laitetaan sim-pää edellä ja kontaktipinta ylöspäin. Menikö pieleen?

Kiitoksia paljon! Toivottavasti lähtee rokkaamaan.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 09.03.2015 16:55 #840

Olen ilmeisesti aito puusilmä, sillä takakontin korttipaikka odottaa yhä löytäjäänsä. Liitteenä kuvat jotka nappasin.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring
Liitetiedostot:

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 09.03.2015 17:00 #841

Mutta kai tuo SA630 Siemens BIT II toimii 3g-taajuuksilla, jos sitä on myyty E60- ja E65-malleihinkin?


Ei tuota varmaan pelkästään tuon myyntiaspektin perusteella noin voi päätellä. googlella luulis löytyvän puhelimesta speksejä joista asia saattaa selvitä.


Kaima, saat ehdottaa mulle hakuvinkkejä. Yritin puolisen tuntia, mm. Siemens Bit II technical data / spesification / frequency jne. Yritin jopa saksaksi. Ei ollut onni myötä.

Mutta olisiko kenelläkään tuon Siemens Bit II (lisävarustekoodi SA630) käyttöohjetta millään kielellä, missään formaatissa? Tai edes linkkiä sellaiseen? Kun en edes tiedä mitä tarkoittaa, jos puhelin on eject boxissa näppäimistö alaspäin.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 09.03.2015 17:15 #843

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 29.11.2015 21:04 #2496

Vaihdoin tänään ilmeisesti 13 vuotta vanhojen ATF-nesteiden tilalle Febin 86161 CHF 11S-nesteet ohjaustehostimeen. Seikkaperäiset ohjeet löytyi tuuninkipuolen palstalta ja homma sujui ongelmitta.

Huuhtelemalla laitoin, noin kolme litraa kului. Motonetista litrahinnalla 12,90, eli ei paha. Auto on ollut ilman ongelmia nämä Suomen talvet, mutta nyt olisi tarkoitus poiketa Inarissa tammikuussa, enkä viitsinyt odotella mahdollisia ongelmia.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 29.11.2015 21:29 #2497

Hieno homma! Käsi oli kuin kärpän pyytäjällä, kun uutta nestepurkkia hamusit säiliön tyhjentyessä silmissä. :)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 30.11.2015 20:10 #2501

No siinä kyllä tartuttiin pulloon ihan pikkujoulutahtiin!
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 18.12.2015 16:51 #2554

Nyt on haalittu osia koko joulukuun ajan ja viikonloppuna olisi tarkoitus laittaa alustaa parempaan kuntoon. Ei katsuri ole mitään huomauttanut, mutta omaan ahteriin tuntuu pehmeältä ja joissain olosuhteissa kolisevaltakin. Myös uraherkkyys on kasvanut, jonka ehkä virheellisesti tulkitsin kuluneiden kesärenkaiden syyksi.

Ostettua:
Sachs Advantage 556 834 eteen
Sachs Super Touring 311 952 taakse
Sachs iskarin yläpään laakerit eteen 802 186 ja taakse 802 069
Sachs Service kit (pohjaanlyöntikumit + pölysuojukset) eteen 900 084 ja taakse 900 115

Nämä tulivat 25 euron postikuluilla Saksasta Wimmer Autoteilestä. Kokonaisköyhtymistä tapahtui tasan 700 eurolla. Aluksi piti tyytyä vaihtamaan vain iskarit, mutta tulin sitten toisiin ajatuksiin. Auton kaikki tukivarret ovat alkuperäisiä, joten 210 000 ajettua kilometriä ovat niihin jälkensä jättäneet. Tuon toisen etupään tukivarren vaihtoa vartenhan pitää ottaa iskari irti, joten tuumasin vaihtaa ne nyt samalla. Aikaa ehti kulua kuitenkin sen verran, että ostin Suomesta kun osat piti saada viikonlopuksi.

Lemförder tukivarret etuakselille, kaikki neljä eli numerot 13086 02, 13087 02, 13084 01 ja 13085 01. Nämä piti löytyä Merteilistä pk-seudun edullisimpaan hintaan 130 euroa kappale. Hieman suolaiselta tuntui, kun Saksasta olisi saanut 400 eurolla kaikki, mutta lähdin Herttoniemeen. Varastokirjanpito ei pitänytkään paikkaansa, yksi oli loppu. Ostin siis kolme tukivartta hintaan 390 euroa. En halunnut muita merkkejä, joten kova googlailu ja soittokierros käyntiin. Merteilin 130 euroa olikin ihan omassa luokassaan, sillä kaikki muut liikkeet olisivat halunneet 176 - 200 euroa yhdestä tukivarresta. Alkoi hikeä pukkaamaan. Päädyin sitten lähimpään, eli Espoon Fixukseen jossa listahinta oli 182 euroa. Myyjä laski ilman eri pyyntiä hinnan 165 euroon.

Motonetista hain työhanskaa ym. tarviketta ja päädyin ostamaan. heräteostona myös etupään koiranluut, vaikka vaihdoinkin ne pari vuotta sitten (laitoin tuolloin Mapcot). Nyt Motonet myi OE-laatuiset TRW:n osat 25 euroa kappale. En halunnut ostaa Meylen HD-osia, vaikka niille annetaan neljän vuoden takuu ja ne olisivat olleet halvempia kuin Lemförder ja TRW. Aika ristiriitaisia kokemuksia ollut ihmisillä niiden kanssa.

Palataanpa ensi viikolla asiaan, kun on saatu nelipyöräsuuntaus tehtyä ja todettua mahdolliset muutokset.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 19.12.2015 05:03 #2558

Hyvältä päivitykseltä kuulostaa. Itse vaihdoin KAIKKI alustan osat omaan E39:iin 200 tkm havinoilla, eikä ole tarvinnut katua. Motonetin OEM-laatuna myymät TRW koiranluut ei kyllä päällisin puolin vastaa Lemförderiä, mutta kestävyys jää nähtäväksi, kun nyt uudella kierroksella huonon saatavuuden takia toiselle puolelle eteen vaihtui Lemförder ja toiselle puolelle TRW:n koiranluu.

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 19.12.2015 21:19 #2562

Ei kai TRW Lemförderin veroinen ole, mutta hakannee Mapcot mennen tullen :cheer:

Itsellä ei lompakko antanut periksi aloittaa taka-akselin tukivarsia tai takakelkan kumeja nyt. Jos kesällä sitten. Raidetankoon en koske ellei katsuri käske.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 21.12.2015 00:03 #2570

Tänään askarreltiin pitkän kaavan kautta, kerhotallilla aamukasista iltaseiskaan.

Se Strömsö-fiilis jäi taas puuttumaan, ihan sai punnertaa. Muutama oma moka ja muutama "huono tuuri" (eli oma moka).

Aloitin avaamalla edesta molempien puolien kummankin tukivarren pallonivelmutterit lähes auki asti ja laitoin irrotusnestettä. Seuraavaksi hölläilin iskarien yläpäät lähes irti.

Sitten kuskin puolen etunurkan kimppuun. Jarrut roikkumaan rautalankaan ja molempien tukivarsien mutterit päätyyn asti auki. Koiranluu pois, samaten iskarin alapään kiristyspultti. Sitten mentiin vinoon. Tarkoitus oli pullauttaa tukivarsien pallonivelet työkalulla irti. Eipä perusversioissa riittänyt syvyys, tätä muistelinkin edelliseltä kerralta entisen auton kohdalla, mutta piti testata. Lipsahti aina pois. Miksi edes yritin? Turhaa turaamista, ajanhukkaa. Tässä vaiheessa iski ajattelemattomuus kun turhauduin avaajiin. Motonetin viiden euron lyöntihaarukka on oikeasti tähän hommaan kullan arvoinen. Moska käteen ja lyömään. Pam ja pam, irtosivat hetkessä molemmat. Niin oli nopeaa toimintaa, että seuraavaksi ihmeteltiinkin miten saada pallonivelten mutterit lopullisesti pois. Kivasti pyörivät mukana.

Suorien tukivarsien kanssa oli helppoa, kun saattoi vähän nostaa tunkilla alapuolelta vastaan. Ei pyörinyt enää. Mutta mutka oli hankala, kun pallonivel on yläpuolella. Ei auttanut muu kuin laittaa iskarin alapään kiristyspultti hetkeksi takaisin, jotta pystyi sorkkaraudalla painattamaan palloniveltä alas iskarin alapäätä vasten. Toinen puoli aukesi ongelmitta, toinen teki tenät. Pyöri koko ajan mukana, vaikka väänsi kuinka. Mutteri meni ilmeisesti jotenkin väärille jengoille tuossa, se ei kertakaikkiaan suostunut liikahtamaan pyörittämättä niveltä. Noo, seuraavaksi ajattelin kokeilla sitten ihan voimalla, jos kerran ei muka aukea. Todella reipasta vääntöä sorkkaraudalla ja samalla räikällä mutteria. Lopputulos oli sorkkaraudan lipeäminen pidosta... hamarapuoli edellä suoraan otsaan. Hellurei, yllätin itseni enkä edes kiroillut! Ihan pirun kovaa löi ja 20 min toppuuttelin talouspaperilla runsasta verenvuotoa. Ihme että rillit säilyivät ehjinä, vaikka lensivätkin päästä. Otsassa härski kuhmu kera rivon vekin, kädet ihan likaiset ja verta juoksee. Hetken päästä se vähän tokeni ja laitoin erkkaria pätkän päälle, laastaria kun ei ollut. Loppupäivä menikin sitten erkkaria vaihdellessa ja haavaa välillä juomavesillä huljutellessa.

Se verimutteri ei auennut. Yhytin avonaisesta laatikosta rälläkän ja laittoman pienen katkaisulaikan. Pakkorako, poikki vaan. Sori tästä omin luvin lainaamisesta, kenen olikaan. Muutoin etupää meni sitten ihan kohtalaisesti, tosin repsikan puolen suoran tukivarren sisäpään pultti oli jumissa. Mutteri irtosi helposti, mutta pultti ei tullut läpi. Hetken joutui etsimään sopivan mittaista meisseliä, jonka avulla sai lyötyä pultin läpi. Valkoista hapettumajauhoa tolkuttomasti jengoissa, onkohan se jotain vanhaa lukitetta?

Iskarien purku, jouset pois ja uusien kasaus uusilla pölysuojilla, pohjaanlyöntikumeilla, jousilautasten kumeilla ja yläpään laakereilla sujui kuin tanssi. Vanhoista otin ne isot prikat. Kosusen Jani lainasi iskarin yläpään purkuun tarkoitettua avainsarjaa- olipahan nerokas keksintö! Lapsellisen helppoa hommaa, kun on oikeat työkalut. Tähän liittyy myös kerhon jousipuristimet. Herranjestas miten helppoa oli puristaa 530da:n sportjousi nippuun ja hoitaa homma. Nobelin palkinto näiden työkalujen keksijöille!

Etupää kasaan siitä saman tien. Tunkilla sai nostatettua nurkkaa niin, että pyörännavan etäisyys lokasuojan pyöränkaareen oli sopiva (mittasin ennen homman aloitusta), joten saatoin vetää tukivarsien sisäpäät momenttiin.

Tässä vaiheessa eväsleivät oli syöty ja iltapäivä pitkällä. Kaikesta huolimatta kävin kuitenkin takaiskarien vaihtoon. Takakontista tarpeelliset verhoilut pois ja huoltoluukut näkyviin. Tässä vaiheessa meinasi tulla päivän pahin testi. Molemmat iskarien yläpäiden huoltoluukut ovat kolmella Phillips-ruuvilla kiinni. Siis miksi ihmeessä? Ruuvit olivat tautisen kovassa. Koko kierreosa oli punaisen pintaruosteen jauhottamaa. Meikäläisellä on molemmat ranteet leikattu ja puristusvoima on jäänyt sinne unholaan. Meinasi ihan oikeasti tulla tenkkapoo saada nuo naurettavat Phillipsit auki. Laittomiksi moiset!

Alapään pultit aukesivat helposti. Kuskin puolen takaiskari pois ja purkumaan sitä. Nyt tulikin viivästys, kun iskarityökalusarjassa ei ollut riittävän isoa "vastaanpanijaa". Milliä jäi pieneksi, joten pienen harkinnan jälkeen improvisaatiota taas kerran. Iskarin pää viilapenkkiin ja lenkkiavaimella vääntämään mutteria. Armotonta lipsuttelua tuo oli, mutta onnistui. Uusi iskari, pohjaanlyöntikumi, pölysuoja ja yläpään laakeri sitten nippuun, vanhasta otin prikat. Yläpään ison mutterin kiristys sujui taas viilapenkkissä lipsutellen. Momenttiin en saanut siis laitettua, vaan laskin original teile-osasta mutterin yläpuolella näkyvien kierteiden määrän ja vedin siihen.

Apuri olisi ollut kiva, kun takaiskaria laittoi paikoilleen. Yläpään laakerin pultit sai työnnettyä reikiin ja iskari pysyin roikkuen paikoillaan, eikä pudonnut. Yläpään pikkumutterit paikoilleen ja nopeasti. Tunkilla pyöräntuentaa nostamalla sai iskarin alapään liki paikoilleen. Samalla kun roikkui iskarissa ja tunkkasi ylös, homma vihdoin sujui. Hikisesti. Tein siis kuskin puolen ensin ja siirryn sitten repsikan puolen takaiskarin pariin. Sitä purkaessa totesin tehneeni asennusvirheen edellisen kanssa. Yksi yläpään prikka meni väärään väliin. Väsyneenä tekee virheitä. Varmistin asian vielä Realoemista. Toinen asennusvirhe tuli samaan syssyyn, kun yksi yläpään 13 mm muttereista putosi ja pyöri johonkin Liisan Ihmemaahan. Sitä ei vaan löytynyt, vaikka 20 min konttasin tallilla. Tässä vaiheessa oli a) kauhea nälkä, b) vielä kauheampi jano ja c) orastava kypsytys. Löysin miljoonalaarista sopivan kokoisen mutterin, mutta lujuus on kai väärä. Sillä mennään. Repsikan puoli siis nippuun ja kuskin puoli taas pois. Prikka oikeaan väliin ja iskari takaisin.

En voi suositella kenellekään ilmajousitetun E39 touringin takaiskarien vaihtoa yksin. Hankalaa vääntämistä. Tee kaverin kanssa.

Hellurei, siinä meni siis Suomen lämpimin joulukuun päivä neljän seinän sisällä. Soitto kotiin, että sauna päälle. Stoppi Myllykukkoon pesemään verinen naama ja poimimaan lonkero-sikspäkki kyytiin. Myyjä katsoi siihen malliin, että pelkäsin sen soittavan poliisit. Kotona vaimo oli paistanut viimeisen päälle pihvit hyvällä soosilla. Jestas että maistui. Ruoan jälkeen saunaan makaamaan, alkoi vähitellen helpottaa.

Olihan kotiin ajellessa mukava huomata, ettei päivä hukkaan mennyt. Kaikki tieäänet vaimentuivat selvästi. Töyssyt ja kuopat sujuvat hiljaisesti. Uraherkkyys häipyi. Iskarit ovat todella jämäkät, kallistelua ei ole juuri lainkaan. Ehkä aavistuksen pintakovat, mutta ehkä se on vain harhaa vanhojen jälkeen? Optimistina yritän saada nelipyöräsuuntaukseen vielä ennen joulua.

Kesällä ehkä sitten kaikki takapään tukivarret ym. ja ne isot kumihelat. Voi tosin olla, että vien pajalle, sillä mitään ulosvetäjiä noihin heloihin en omaa.

Luitko tänne asti? Sulla oli sitten kovempi rasti kuin mulla, sori vaan!
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : hietase.

E39 530dA touring vm. 2002 21.12.2015 19:29 #2577

Hyvä ja seikkaperäinen kertomus, jatka samaa rataa! Ei ne tunnu remontit menevän aivan optimaalisesti näköjään muillakaan. :evil:

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

E39 530dA touring vm. 2002 23.12.2015 22:51 #2591

Tänään käytin nelipyöräsuuntauksessa. Heittoa oli niin edessä kuin takanakin, mutta toleransseihin saatiin.
Joskus ollut E21 320/6, E21 318A, E34 525i touring, E39 530i touring

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.338 sekuntia

KERHOTUOTTEET

Scroll to top