Tervetuloa, Vieras
Käyttäjätunnus: Salasana: Muista minut
  • Sivu:
  • 1
  • 2

AIHE:

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 27.02.2015 21:30 #719

Osa jäsenistä muistaa varmasti tämän Ring-Taxi-projektin ihan sen syntyajoista lähtien, jostain ainakin viiden vuoden takaa. Perinteisesti asia aiheutti suuria tunteita puoleen ja toiseen, mutta niin vaan aktiivit saivat hankkeen alkuun.

Auto on siis alunperin E34 520iA, joka on muutoskatsastettu 3,6 litran M5-tekniikalle (S38B36-moottori). Auto on kilpipeli ja sellaisena se on tarkoitus pitääkin. Auton kori tyhjennettiin syksyllä ylimääräisestä roinasta ja auto maalattiin sisältä ja päältä valkoiseksi. Vielä joulukuussa auton turvakaaret rakennettiin loppuun. Tarkoituksena kun on kiinnittää autoon 4 kpl Sparco-kilpapenkkejä (eteen Pro 2000 II ja taakse Sprint V), sekä joka paikalle Sabeltin vyöt. Nämä ovat jo ostettuina. Autoon on tarkoitus asentaa myös keltainen vilkkupaneeli katolle, sekä sammutus- ja raivauskalusto takakonttiin. Auto kun on ajateltu kerhon turva-autoksi, jota voidaan käyttää myös esimerkiksi yhteistyötahomme BRCF:n kilpailuissa turva-autona, jos se vaan sinne kelpaa.

Vaan nyt asioista ajankohtaisimpaan. Tärkeä välietappi on saavutettu tänään: moottori on kasattu ja auto on käynnistetty. Paljon olisi vielä talkooporukalle hommaa ennen kuin voimme mennä tapahtumiin patsastelemaan katsastetulla BMW-kerhon Ring-Taxilla, mutta nyt ei näytä enää yhtään niin lohduttomalta. B)
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 02.03.2015 21:23 #743

Kun tyhjensitte ylimääräisestä roinasta, oliko siinä cruise?

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 07.03.2015 22:30 #807

Kun tyhjensitte ylimääräisestä roinasta, oliko siinä cruise?


Ei muistaakseni.

Nyt autoon tarvitaan enää muutamia osia ja kokoonpano voidaan saattaa siihen malliin, että autoa voi lähteä näyttämään katsastuskonttorille. Bensalinjat, sytkäjohdot, jarrulinjat yms. Sisälle on kiinnitettävä vyöt ja penkit, sekä siistittävä hieman kojelaudan johtoja ja asennettava jotkin ovipahvit. Toki myös nesteet pitää vaihtaa moottoriin ja voimalinjaan.
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 11.03.2015 21:53 #879

Tulevana sunnuntaina 15.3.2015 klo 13.00 kerhotallilla aloitamme Ring-Taxi taloot.
Kaikki jäsenet ketkä haluavat olla mukana projektissa tervetuloa mukaan.
Tehtävälista olisi seuraava.
- Polttoainelinjojen kunnostus nosturilla
- Takajarrulinjojen kunnostus nosturilla
- Istuinten kiinnitys
- Turvavöiden kiinnitys
- Kojelaudan ja hanskalokeron kiinnitys
- Keskikonsolin kiinnitys
- Alumiinisten ovipahvien teko
- Tuulilasin liimaus.
Pyrimme aloittamaan kojelaudan kiinnityksellä ja jatkamme penkkien asennuksella ym.
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 13.03.2015 20:35 #915

Autoon tarvitaan kunnollinen vannesarja. Alkuperäiset 8" ja 9" leveät 17" vanteet ovat suunnitelmissa, ja nyt niitä saa tarjota jos nurkissa lojuu. Saa myös äänestää laitetaanko autoon turbiineilla vai heittotähdillä varustetut. Nykyiset joka nurkan 8" leveät taidetaan pyhittää siirto-/talvirenkaille. Eihän sitä tiedä jos joskus pakkaskelillä viedään vaikka jääratapäiville.
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 15.03.2015 17:49 #935

.............

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : Eero.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 15.03.2015 17:51 #936

Valinta on vaikea! Turbiinien jarruja jäähdyttävä tekninen tarina on hieno, mutta heittotähdet ovat paremmat näköiset - edellyttäen että ovat oikeinpäin :P

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 15.03.2015 23:42 #938

Laitettiin talkooporukalla tänään takapenkit kiinni ja suunniteltiin etupenkit kohdilleen. Parit hitsaukset vielä etupenkkejä varten ja se on siinä... penkkien osuus.
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)
Liitetiedostot:

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 20.03.2015 16:02 #961

Kannatan race-lookkia, turbiinit ilman keskikuppeja.

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 22.03.2015 11:06 #971

Ostettiin Eerolta kuljeksimasta satsi vanteita ja pari satsia kapseleita. Nyt autolle on seuraavat vanteet olemassa:

Talvi-/siirtorenkaille: 4kpl 8Jx17, joille tulee heittotähdet
Kesärenkaille: 2kpl 9Jx17 ja 2kpl 8Jx17, joille tulee turbiinit race-lookilla.

Kävin eilen illalla evakuoimassa keskeltä tallin lattiaa tuon viimeisen hankinnan, ja säilytetään niitä mun tallissa tai vuokraisännän tiloissa kunnes saamme kumit hommattua.

Tomppa sai eilen tehtyä loppuun ison urakkansa istuinten kiinnityksessä, sekä suunniteltua turvavöiden kiinnitystä. Hanke jatkunee viimeistään tiistai-iltana. Auton rakennuksesta keskustellaan myös parinkymmenen hengen sähköpostijakelulla, jolle pääsee mukaan laittamalla yv:tä vaikka mulle.
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : JussiR.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 22.03.2015 14:42 #973

Mitkä renkaat meinasitte? Tuo orggis koko on hiukan haastava. Esim. Micheliniä saa eteen 235/45 PS3, mutta taakse 255/40 PS2. PSS ei saa euroopassa sopivina kokoina ollenkaan. :(

Hankook S1 evo 235/45 eteen ja taakse 265/40, silloin olisi sama halkaisija edessä ja takana. Muutenkin varmaan parempi rengas kuin raskanpulla...

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 22.03.2015 15:07 #975

Kerho on tehnyt vuosikaudet yhteistyötä Michelinin kanssa, ja nyt kaiken sen luontevana jatkona on Ring-Taxin rengastaminen Michelinin tuotteilla ja auton mainostarroituksessa Michelinin mukaanotto. Anekdoottina huomioitakoon, että myös BMW:n ajattama alkuperäinen Nürburgringin Ring-Taxi kiertää ympyrää Misukoilla. Meidän automme rengasasia on siis Suomen Michelinillä hoidossa, joten mitään muuta emme tällä haavaa ole pohtineet.

Mitä tulee renkaiden pitoon, niin eiköhän Michelinin Pilot Sport Cup/3/tms pidä melko tavalla sinänsä kelvollista Hankookia paremmin.
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : JussiR.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 22.03.2015 15:48 #977

Mielenkiinnolla odotellaan sitten mitä se maahantuoja keksii kun ei sen valikoimista löydy sopivia renkaita :P Ehkäpä alkuperäisen ring taxin vararenkaat jostain varaston perukoilta...

Tuo Hankoot muuten voitti esim. Autobildin Max Performance Summer Tyre Testin jossa Michelin PS3 oli vasta kahdeksas. Auto Zeitung Max Performance Tyre Testissä Hankook 4. ja Michelin 5. Ja eikös Bmw aja Hankookilla DTM kisatkin nykyään? ;)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : Eero.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 23.03.2015 01:04 #982

Michelin lähtee sponsorimaan renkaita Ring-Taxiin, sen takia valinta on perusteltu vaikka rengas olisi PS3 edessä ja PS2 takana 10mm kapeempana kuin olisi tarkoitus. Tarkoitus ei ole ajaa Ring-Taxilla mahdollisimman kovia kierrosaikoja ja jos joskus on niin autoon täytyy laittaa uusi: alusta, puslat, sliksit ym. ym. loputon suo... :whistle:
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 25.03.2015 23:08 #1007

Tähän on kyllä pakko ilmoittautua mukaan. Milloinkas seuraavat talkoot?

T: Ilari
E70 X5 35d M-sport
E36 318is

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 26.03.2015 17:20 #1016

Lauantaina 28.3 klo 10.00 Alkaa kojelaudan asettaminen paikoilleen. Voi tulla myöhemminkin jos ei heti aamusella kerkeä paikalle
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 29.03.2015 01:05 #1041

Kojelauta asetettu paikoilleen ja uudet tukiraudat tehty kojelaudalle :woohoo: Seuraavaksi toivoisin, niitä ketkä on purkaneet kojelaudan aktivoitumaan. Nyt jos koskaan on mahdollisuus näyttää oma osaaminen/tieto/taito, jotta auto olisi Ahvenistolla 9.5.2015 :) B)
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 29.03.2015 01:19 #1042

Unohtamatta... Hra Pesonen putsaili tuulilasin liimat korista ja lasista :)
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 01.04.2015 23:09 #1072

Huomenna 2.4 klo 17.00 alkaen on Ring-Taxin turvavöiden laittoa/hitsaus (Lounan päädyssä) Kerhon päädyssä olisi paljon myös muutakin mm. ovien tiivisteiden laittoa, listat, keskikonsoli purkuautosta pihalta.... Et siltappaa huomenna :)
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 13.04.2015 09:15 #1144

Osa jäsenistä muistaa varmasti tämän Ring-Taxi-projektin ihan sen syntyajoista lähtien, jostain ainakin viiden vuoden takaa. Perinteisesti asia aiheutti suuria tunteita puoleen ja toiseen, mutta niin vaan aktiivit saivat hankkeen alkuun.

Auto on siis alunperin E34 520iA, joka on muutoskatsastettu 3,6 litran M5-tekniikalle (S38B36-moottori). Auto on kilpipeli ja sellaisena se on tarkoitus pitääkin. Auton kori tyhjennettiin syksyllä ylimääräisestä roinasta ja auto maalattiin sisältä ja päältä valkoiseksi. Vielä joulukuussa auton turvakaaret rakennettiin loppuun. Tarkoituksena kun on kiinnittää autoon 4 kpl Sparco-kilpapenkkejä (eteen Pro 2000 II ja taakse Sprint V), sekä joka paikalle Sabeltin vyöt. Nämä ovat jo ostettuina. Autoon on tarkoitus asentaa myös keltainen vilkkupaneeli katolle, sekä sammutus- ja raivauskalusto takakonttiin. Auto kun on ajateltu kerhon turva-autoksi, jota voidaan käyttää myös esimerkiksi yhteistyötahomme BRCF:n kilpailuissa turva-autona, jos se vaan sinne kelpaa.

Vaan nyt asioista ajankohtaisimpaan. Tärkeä välietappi on saavutettu tänään: moottori on kasattu ja auto on käynnistetty. Paljon olisi vielä talkooporukalle hommaa ennen kuin voimme mennä tapahtumiin patsastelemaan katsastetulla BMW-kerhon Ring-Taxilla, mutta nyt ei näytä enää yhtään niin lohduttomalta. B)


Muistan, että tästä oli jotain "vanhalla" forumilla. Mutta ihan kertauksena haluaisinkin kysyä:
- miten tämä hanke on rahoitettu?
- Kenen käyttöön tämä tulee?
- Voiko rivijäsen päästä ajamaan tällä?
- miten ylläpitokustannukset rahoitetaan?
- Muuta huomionarvoista?

T: Jari

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 13.04.2015 18:04 #1152


Muistan, että tästä oli jotain "vanhalla" forumilla. Mutta ihan kertauksena haluaisinkin kysyä:
- miten tämä hanke on rahoitettu?
- Kenen käyttöön tämä tulee?
- Voiko rivijäsen päästä ajamaan tällä?
- miten ylläpitokustannukset rahoitetaan?
- Muuta huomionarvoista?

T: Jari


Puheenjohtajan pyynnöstä ja hankkeen vetäjänä vastailen kysymyksiisi seuraavasti.

Auto on rahoitettu kerhon varoista, vuosikokousten ja sitä kautta hallitusten päätöksillä.

Auto tulee Suomen BMW-kerho ry:n käyttöön, ja sen käytöstä päättää aina viimekädessä kerhon hallitus. Kerhon hallitus on toimistaan vuosittain tilivelvollinen vuosikokoukselle.

Rivijäsen voi päästä ajamaan autolla, mutta vastaavasti auto ei ole yleisesti jäsenistön ajettavaksi tarkoitettu. Ainakin seuraavaan vuosikokoukseen saakka asia menee niin, että kaikki halukkaat jäsenet tai jäsenyydestä syvästi kiinnostuneet voivat osallistua autoprojektiin kerhotallilla. Osallistuminen on käytännössä edellytys minkäänlaiseen autolla ajamiseen. Sitten on erikseen vielä ne toistaiseksi oikeasti yhden käden sormilla laskettavat, rakentamiseen osallistuneet aktiivit, jotka saavat ajaa autolla edustustehvtävissä radalla. Eli siis ns. yleisökyydityksiä. Pelkällä rakentamiseen ja ylläpitoon osallistumisella, sekä täysipäisen maineella, autolla voi päästä ajamaan esim. siirtoajoja tai yksikseen em. täysvaltuutetun kanssa jopa radalla. Niin kauan kuin se minusta riippuu, ei tämä auto tule olemaan yleisessä liikenteessä häiriöksi tai liikkumaan radalla holtittomasti. Tavoite on käyttää autoa sivistyneesti kerhomme käyntikorttina. Vuosikokoukseen voi toki aina pelmahtaa parikymmenpäisellä delegaatiolla ja nuijia läpi vaikka minkälaisen täyskäännöksen auton käyttötarkoituksen suhteen.:)

Ylläpitokustannuksiin olemme saaneet sponsoritukea, meillä on talkooväkeä huoltohommiin ja rahaa ylläpitoon löytynee kerhon budjetista.

Muuta huomionarvoista: tästä on tarkoitus tehdä jotain - jos ei nyt ainutlaatuista - niin ainakin mielenkiintoista.

Tyydyttikö vastaus? Tervetuloa kaikki halukkaat mukaan viimeistelemään autoamme!
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 14.04.2015 11:10 #1157


Tyydyttikö vastaus? Tervetuloa kaikki halukkaat mukaan viimeistelemään autoamme!


Kyllä. Kiitos vastauksestasi.

Jari

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 26.07.2015 10:59 #1918

Miten on edennyt? Tuliko ne puskurit?

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 28.02.2019 17:56 #6828

Vuosikokouskutsussa 16.3.2019 oli kohta 11. Ring-Taxin jatkosta päättäminen
>> onko projekti valmistunut ja onko siitä ollut missä juttua tai valokuvia?
>> onko mahdollinen tarkoitus unohtaa siihen uhratut työtunnit / rahat - siis realisoida kohde tmv.?
Kerhon Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2018 kirjoitettiin seuraavasti;
"5. Ring-Taxi
Ring-Taxin rakennusprojekti Rajamäen kerhotallilla on tavoitteena saada
valmiiksi Ahveniston ratapäiviin 2018 mennessä. Tavoitteena on, että RingTaxia
voitaisiin käyttää erilaisissa kerhon tapahtumissa. Tämä projekti on venähtänyt
todella pitkäksi koska vapaaehtoisvoimia auton rakentamiseen ei ole ollut tarpeeksi. Nyt
todella panostetaan siihen että auto tulee käyttökuntoon tämän vuoden aikana."
terveisin
KariH

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 17.03.2019 15:09 #6850

Ring-Taxi on jo ollut kaksi kertaa radalla, ja on lähes valmis leimalle. Loppuunsaatto on aikataulutettu ja uuden hallituksen valvonnassa. Tavoite on, että auto tulee ajamalla kesäkokoontumiseen.

T. Jussi
Ehrenpräsident

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 24.07.2020 00:31 #7623

Nyt tai oikeestaan eilen 23.7.2020 Ring-Taxi sai leiman muutoskatsastuksineen :) ja tulee Kymiringille ensi lauantaina 25.7.2020. Kovasti tehtiin töitä talven aikana että saatiin M Power tähän kesätapahtumaan katsastettua. Iso kiitos tiimille ketä on ollut tekemässä Veikko A+ Lauri, Torsti L, Minä+Iiro, Jussi R, Tomi joka ajelee 2002 kilpurilla (sukunimeä en muista) Jukka L ja moni moni muu ketä on ollut mukana enemmän tai vähemmän. Kiitos kaikille osallistujille... Mutta ei tämä tähän jää, kaikki ei ole vielä tehty, pientä sipistelyä tarvitaan ja auton ylläpitoa/huoltoa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, jos haluat olla mukana ota yhteyttä/ota puheeksi kymiringillä.
Timo L (BMW Club hallituksen jäsen)

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 24.07.2020 10:35 #7625

Tomin sukunimi on Heinonen

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 24.07.2020 23:17 #7627

Pari kuvaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Auto kävi tänään teipparilla B)


Liitetiedostot:

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : Vexi.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 25.07.2020 08:15 #7628

Hieno!
1502
316 e30
316i e30
E39 525i

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Ring-Taxi eli kerhon oma auto 25.07.2020 14:12 #7630

Liikenteessä... jostain syystä en saa kuvaa näkymään.
Mike Holopainen
BMW Club Finnland jäsen 2716 vuodesta 2003
Autona tällä hetkellä F30 330e 2017

Kirjaudu liittyäksesi keskusteluun.

Viimeksi muokattu: : 2716.
  • Sivu:
  • 1
  • 2
Sivu luotiin ajassa: 0.537 sekuntia

KERHOTUOTTEET

Scroll to top