Koska hyvin harva näyttää lukevan jäsenosiota. laitetaan tämä tänne julkisellekin puolelle:
Ilmoitin19.8.22, että johtuen perhepiirissä olevan sairastapauksen johdosta en pysty enää, ei riitä energiaa, olemaan hallituksen puheenjohtaja, enkä toimiman muutenkaan missään vastuullisessa tehtävässä.
Hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Rinttilä lupasi hoitaa pestin seuraavaan vuosikokukseen saakka. Eli kaikki kysymykset koskien hallitustyöskentelyä tms, hänelle.
Minun piti alunperin luopua PJ:n pestistä jo viime keväänä, mutta ketään vapaaehtoista ei silloin ilmaantunut, joten luopumisaikeita on ollut jo aikaisemminkin. Tarkasti ottaen, en koskaan hakemutkaan puheenjohtajaksi,suostuin aikoinaan, kun pyydettiin.
Hallituksessa on kommunikointi ollut koko ajan avointa joten mitään tiedonkatoamisongelmaa ei ole. Ovat täysin ajantasall kaikesta.
Olen täst edes kerhon rivijäsen ja tulen ehdottomasti olemaan vain sitä vastakin. Varmaan jonkun artikkelin kerholehteen voin silloin tällöin tehdä, muuta en.
Toivottavasti kerhon hallintoon löytyy uusia, ensi keväänä modernista viestinnästäkin innostuneita jäseniä.